
Iho- ja vartalohoidot
Kauneus & Laserklinikka Aida on Danné-klinikka, jossa
tehdään amerikkalaisen biokemian tohtori Danné Montague-Kingin
kehittämiä entsyymiterapiaan ja orgaanisiin happoihin perustuvia
kasvohoitoja.
Danné-konsepti, hoitolahoidot ja kotihoitotuotteet ovat kosmetiikan
uutta tulevaisuutta. Monista eläinperäisistä ja mineraaliöljyjä
raaka-aineina käyttävistä sarjoista poiketen Danné-tuoteiden
kasvisperäinen koostumus toimii paremminkin yhdessä ihon kanssa
ihon kaikissa kerroksissa, kuin vain ihon pinnalla.
Terveen ja heleän ihon hoitamiseen ja ylläpitämiseen Danné-tuotteissa
käytetään mm. aminohappoja, muita proteiineja, entsyymejä
ja hajautettuja öljyjä, kaikki kasvimaailmasta.
Kosmetologin suunnittelemalla hoito-ohjelmalla, johon kuuluu hoitolassa
tehtävien hoitojen lisäksi paramedikaaliset kotihoitotuotteet,
saadaan tehokkaita tuloksia jo muutamassa kuukaudessa.
Danné erikoiskosmetologia perustuu kolmeen pääalueeseen:
1. Kuolleiden ihosolujen poistaminen
2. Ihon jälleenrakentaminen
3. Ihon suojaaminen
Hydrozyme-erikoishoidot
Danné-sarjaan kuuluva Hydrozyme-kuorinta on 1-4 kertaa toteutettuna
yhtä tehokas kuin syvä lääketieteellinen kuorinta
tai laserhoito.
Hydrozyme-hoito tasoittaa tehokkaasti ihon pintakerrosta, kun kysymyksessä
on esim. aknearvet, pintarypyt tai ihon pigmenttihäiriöt.
Hoito on tehokas myös lifting-hoitona paksulle ja ennenaikaisesti
veltostuneelle iholle.
Hydrozyme-kuorinnassa ei tarvita pitkää toipilasaikaa eikä
siinä ole vaaraa ihon vahingoittumisesta.
Danné-
Entsyymihoidot
Kuolleiden solujen kerrostuminen ihon pinnalle on selkeästi yhteydessä
mm. seuraaviin ihon ongelmiin: Hyperpigmentaatio, pintarypyt ja juonteet,
akne, auringon aiheuttamat vauriot iholla ja ihon vanheneminen. Kuolleiden
solukerrostumien poistamiseen Danné tarjoaa erityisiä entsyymihoitoja.
Nämä entsyymit ovat luonnon omia biokatalysaattoreita. Ne
tuhoavat kuollutta solumassaa, poistavat kuona-aineita soluista, kiinteyttävät
kasvolihaksia, tehostavat uuden kollageenin ja elastiinin muodostusta.
Danné-entsyymihoidot elvyttävät, kiinteyttävät
ja napakoittavat ihoa.
Entsyymejä voidaan myös yhdistää muihin Danné-hoitomenetelmiin
erillaisten erikoishoitojen yhteydessä hoidon tulosten tehostamiseksi.
Mahdollisia hoidon kohteita on useita esim. eriasteisen aknen hoito,
rosacea, hyperpigmentaatio ja ihon ikääntyminen.
Pro
Alpha-hoidot (AHA)
Nopeita, tehokkaita tuloksia, ihon syvenpää kuorintaa ja uusiutumista
tavoiteltaessa käytetään Danné Pro Alpha-erikoishoitoja.
Pro Alpha, joka on erityinen kasvi- ja hedelmähappojen seos, ei
ole ihmehoito eikä ihmekuorinta, vaan erikoiskoulutettujen ammattilaisten
iholle tekemä hoitosarja, jolla poistetaan kuollutta ihosolukkoa
ihon pinnalta ja kiihdytetään huomattavasti ihon omaa kollageenin
muodostusta.
Vertailuna voidaan katsoa, että 1-6 tehtyä Pro Alpha-hoitoa
vastaavat teholtaan syvää lääketieteellistä
kuorintaa tai laserkäsittelyä, kuitenkin ilman pitkää
toipilasaikaa tai vaaraa ihon vahingoittumisesta.
Pro Alpha ei aiheuta ihon värin vaalenemista tai näkyviä
rajoja hoidetun ja hoitamattoman ihoalueen välillä. Tässä
tehokkaassa hoidossa käytetään entsyymihoitoja valmistamaan
iho Pro Alpha-käsittelyä varten sekä myös erikoiskäsittelyn
jälkihoidossa.
Danné-
kotihoito
Näkyvien tulosten saavuttamiseksi on säännöllinen
erikoiskäsitteleyjen tuloksia tukeva kotihoito välttämätöntä.
Danné puhdistustuoteiden käyttö jatkaa kuolleiden ihosolujen
poistamista iholta, solujen uudistumista ja auttaa säilyttämään
ihon normaalin pH-tasapainon.
Retosin- nestelaser
Tehokas retinol-valmiste (A-vitamiini) ihon tehokkaaseen uusiutumiseen
ja eheytykseen. Nestelaser-hoito silmärypyille sekä koko kasvojen
alueen rypyille tai osittain tehtynä myös kaulalle.
Alkaline-kemiallinen karvanpoisto
Alkaline-hoito poistaa välittömästi häiritsevät
ihokarvat kasvoilta ja vartalolta. Tuloksena on sametinpehmeä ja
sileä iho. Alkalinellä voidaan hoitaa myös aknea, silmänympärysjuonteita
ja arpia sekä liikapigmenttiä.
Danné Erikoishoidot
Danné erikoishoidoilla yhdistettynä esim. mikrohiontaan
saavutetaan hyviä tuloksia myös atooppisen ihon tai erittäin
herkän ihon hoidossa.
Danné kotihoitotuotteet kemikaliostamme